Juhannusaatto



Meille on muodostunut perinteeksi mennä juhannukseksi Sysmään, joten ajoin sinne perjantaina 23.6.





Takaisin ajoin sunnuntaina (25.6.). Sää oli mitä mainioin katto auki ajelemiseen.


Sopiva matkanopeus katto auki on n. 70 km/h. Suuremmilla nopeuksilla meteli on hieman liikaa...

Avaimenperiä Pariisista

Pari viikkoa sitten kävin Pariisissa. Sieltä löytyi hauska kauppa, joka myi vain ranskalaisia mainosavaimenperiä 60-luvulta. Ostin nämä 2cv Atlanticiini.

Atlantic - mistä nimi?

Vaikka 2cv:tä tehtiin lähes saman mallin mukaan vain parilla moottoriversiolla, on siitä kuitenkin valmistettu "erikoismalleja".

Ensimmäinen niistä oli 2cv SPOT vuonna 1976. Myöhemmin seurasi lukemattomia muita malleja, mm. Charleston (1980), 007 (1981), France 3 (1983), Dolly (1985), Cocorico sekä Pérrier (1987-88). Loistava katsaus eri versioihin löytyy tästä (espanjankieliset sivut, klikkaa kuvia tarkempia tietoja varten).

Oma 2cv:ni on vuosimallia ´76, ja oli alunperin väriltään oranssi. Ensimmäisen laajan remontin yhteydessä vuonna 1993 auto myös maalattiin. Oletan, että kehittämäni värimalli lienee ainoa laatuaan, sillä en missään vielä ole vastaavaa nähnyt. Korjatkaa ihmeessä, mikäli olen väärässä.



Koska ainutlaatuinen malli vaatii oman nimen, olen antanut atuolleni nimen Atlantic. Syy nimeen löytyy asiallisen näköisestä nimikyltistä, jonka otin talteen eräästä jääkaapista. Kyltti on nykyään liimattu auton takaluukkuun.


Pikku retki



Jätskiä luonnon helmassa